Ei tullut uni sitten viimeyönä ihan heti, mutta teinpä kymmenisen riviä ryijyyn lisää! :D Nyt se on jo melkein puolivälissä (27 riviä tehty). Siihen tulee 60 riviä ja jokaisella rivillä on 24 nukkaa, eli kovin suuri se ei ole (16x60cm). Mutta sille tulee vielä kaveri, eli tämä on vain puolikas koko projektista.

Tellu-Tellervon pyynnöstä kuva keskeneräisestä ryijystä:

426781.jpg

Suuntaa-antava suunnitelmakuvahan oli tälläinen. Hieman tein vielä valmiiseen ruutukuvaan muutoksia tänään, kun alkoi tuntua, että tein sittenkin kukkaosasta liian pienen. Saa nähdä, onko se nyt taas sitten liian suuri! Ryijyn purkaminen ei todellakaan kuulu lempihommiini, joten sen jättäisin mieluusti kokonaan tekemättä.

Olen aiemmin tehnyt koulussa 4. tai 5. luokalla ehkä 40x40cm kokoisen ryijyn (se on karmea, uskokaa pois vaan, tallessa se on kuitenkin). Kyllä me silloinkin itse ne suunniteltiin, mutta... Iso Mutta. Melkein voisi sanoa, että en ole tehnyt ryijyä aiemmin, nukanompelutekniikan voin sanoa opetelleeni lapsena. Ainakaan tämä 16x60cm ei vaikuta mahdottoman kokoiselta, yllättävän nopeasti tuo näyttää valmistuvan.

Nälkä tässä kyllä kasvaa syödessä, suunnitelmia on jo vaikka minkälaisista ryijyjutuista! :)

Katiija, iso kiitos jo etukäteen!

-Daalia