Kummityttö ei suostunut päiväkodissa riisumaan neulomiani villasukkia. :p Mahtuivat kuulemma sisätossuihin "ihan hyvin". No, ilmeisesti olivat siis mieleiset.

Päiväkotireissulla kävin myös kirjastossa, mutta netistä hyllyssä olevaksi tarkistamani Käsityön Pikkujättiläinen oli tietenkin juuri lainattu pois. Onneksi se oli toisessa kirjastossa hyllyssä, joten saan sen kohtapuoliin lähikirjastoon. Lainasin sitten muutaman ryijy- ja kasvivärjäysaiheisen kirjan. "Samalla" kävin sitten myös lankaostoksilla (ei siitä montaa kilometriä kierrosta tullut...):

437415.jpg

Bambuista ja petroolista Woolista tulee jotain masuvauvalle ja neliraita-Woolista kummitytölle. Ostin myös vihdoin puuttuvat jutut arvontapaketteihin, mutta en julkaise pakettien tietoja vielä. Toivottavasti saan ne tänään postin matkaan, lähettäminen on nyt jo ihan tarpeeksi viivästynyt. Joten Voittajat, hiukan vielä kärsivällisyyttä, tulossa ovat!

Tänään on myös ryijykurssin toiseksiviimeinen kerta. Kiva mennä sinne valmiin ryijyn kanssa. Kuvittelin, että Toivokin olisi jo aloitettuna iltaan mennessä, mutta eeeei, ruutukaavion sentään sain sille tehtyä. Uskon reunat ja päädytkin pitäisi vielä ommella ja kääntää.

Ja sitten se etsintäkuulutus: Petroolia Woolia (väri 192) oli kaupassa vain yksi kerä, enkä ole nähnyt sitä (mielestäni) myöskään muualla. Jos jollakulla on näköhavaintoa ko. langasta pk-seudulla jossain kaupassa, olisin kiitollinen tiedosta. Tai jos jollakulla olisi myydä sitä muutama kerä, niin tarjota saa! :)

Kiitos kaikille kommenteistanne Nuppusemme syntympäiväviestiin. :)

-Daalia