En jaksanut eilen kirjoitella, vaikka mukavia asioita tapahtuikin.

Kävimme eilen äitini vanhalla kotitilalla. Oli aivan ihana keväinen, miltei kesäinen, auringonpaiste. Pelloilta oli alkanut lumi jo sulaa hyvää vauhtia ja märkä maa tuoksui keväältä ja uudelta alulta. Tarkoituksena oli kyllä etsiä tilalta jotain ihan muuta, mutta jouduimme tyytymään "pelkkiin" risuihin.

Keräsimme muutamia omenapuun ja koivun oksia kotiin maljakkoon. Kuka tietää, kukkiiko omenapuun oksat maljakossa? Koivun oksissa on ihan selvästi vihertäviä silmuja jo:

450962.jpg

Anteeksi vain huonolaatuinen kuva, en ole tänään kuvausyhteensopivalla mielialalla, eikä risutkaan olleet yhteistyöhaluisia. Aurinkokin piilottelee lupauksista huolimatta jossain pilviverhon takana.

Kotiin lähtiessämme huomasimme lumen täyttämässä ojassa pajunraippoja (niitä sellaisia vuotisia suoria roiskoja, joista voisi punoa jotain, jos osaisi punoa), Ukko istutti minut ja Mahan autoon ja kahlasi kengät täynnä lunta ja sukat märkinä ojaa ristiin rastiin ja keräsi minulle aimo nipun pajuja. Tarkoituksena olisi kokeilla niistä jotain kivaa jollain kutomisen tapaisella tekniikalla. Saapa nähdä, mitä siitä tulee. Olen aina ollut vähän mallia "jos et osaa, kokeile kumminkin ja opettele samalla", tästä lähtee myös tämä pajukokeilu. Lopputulos on arvoitus. Muutamia ideoita on jo, mutta mistäs tekis kangaspuut? ;D

Pitihän sitä paikallisessa lankakaupassakin pyörähtää, mukaan lähti alennuksesta pari kerää Sandnesgarnin Tovea ja Garnstudion Vivaldia sekä Ukon sukkia varten Sandnesgarnin Sisua. Tuli mokoma kateelliseksi kummitytön sukista ja tahtoi itselleenkin ohuet sukat.

Vauvan neuletakki Novitan Bambusta edistyy, vaikka hitaanlaisesti. Ainaoikein-neule ei ole koskaan oikein kiehtonut, mutta mielestäni tässä työssä ja tästä nimenomaisesta langasta tulee todella kaunista, suorastaan hypnoottisen ihanaa pintaa. En malta odottaa, että saisin työn jo valmiiksi. Toistaiseksi tehtynä on vasta toinen etukappale ja hiha, takkia neulotaan siis poikittain yhtenä kappaleena. Aloitin myös yhdet uudet sukat, testailen salaisia vaihtosukkia varten juttuja. Täytyy varmaan vähän aikaa pidättäytyä aloittamasta uutta ennenkuin saa jotain keskeneräistä valmiiksi... :p (Paitsi Yksi Juttu mahtuu kyllä tietenkin mukaan, tiedoksi vain Henkilölle, jonka kanssa Jutusta on eilen puhuttu, jos satut tänne eksymään! :) )

-Daalia