Päädyimme kuitenkin eilen puutarhakauppaan ja vaikkemme parvekekukkia ostaneetkaan (olisi siellä sellaiseenkin sopivia kyllä ollut), kukkamultaa, narsisseja ja muutama ruukku sekä tomaatinsiemeniä kiipesi ostoskärryymme ja matkasi kanssamme kotiin.

Tänään vaihdoimme viherkasveille uudet mullat. Muutama ruukku tuli lisääkin aiempaan verrattuna, koska pari kasvia oli pakko jakaa ja muutama pistokas oli ollut juurtumassakin. Vielä mahtuivat ikkunoille. :) Jotenkin kukat on vaan niin surkean näköisiä mullanvaihdon jälkeen, piristyisivät nyt jo, aurinkokin paistaa! :D Lisäksi tomaattihullu Ukkoni kylvi taas, ties jo kuinka monentena vuotena, tomaatinsiemeniä ja toivoo, että saisi kerrankin kasvatettua parveketomaattinsa alusta saakka itse. Tähän asti olemme joka vuosi joutuneet kuitenkin ostamaan uudet taimet, kun itsekasvatetut ovat tavalla tai toisella menneet pieleen... Tomaatit sinänsä menestyvät hyvin lasitetulla lounaisparvekkeella.

Tälläisen asetelman Ukko teki narsisseista:

469438.jpg

Nämä sain jo muutama päivä sitten, olivat melkein yhtä nupullaan kuin nuo eilen ostetut ja seuraavana päivänä auki! Joo, on meillä sisällä aika lämmintä... :/

469439.jpg

Ja näillä Ukko ilahdutti minua eilen:

469441.jpg

Niitä on kolmekymmentä! Ja ovat ihanan kauniita ja herkkiä <3 Ei voi muuta kuin olla onnellinen, että on löytänyt ja saanut sellaisen miehen, joka ymmärtää kukkienkin päälle. :)

Annika, meillä on jo viime kesänä valmiiksi ostetut lämpökäsitellyt kuusilaudat, joista tulee lattia partsille. Yllättäen meilläkin jäi silloin ne laittamatta... Ukko kävi isänsä kanssa ne ostamassa, joten mulla ei ole hajuakaan ostopaikasta, sijainti lienee jossain Kymenlaaksossa kumminkin. Laudat pätkittiin mökillä sirkkelillä määrämittaan (= parvekkeen leveys) ja niistä tehdään ilmeisesti kaksi parvekkeen puolikkaan kokoista levyä, jotka ovat (teoriassa) nostettavissa pois paikoiltaan, jos vaikka haluaa siivota sieltä alta tms. Kaatoa lattiassa on aika paljon, mutta reunoja kiertää koroke, jonka varaan lautojen päät tulevat ja keskeltä sitten tuetaan kiiloilla. Minä kovasti toivoisin samasta laudasta myös kahta arkkupenkkiä, mutta saa nähdä saadaanko niitä toteutettua. Puutavaraa ainakin pitäisi olla tarpeeksi myös niihin.

Kyllä se kevät sieltä tosiaan taitaa tulla, Ukko lähti vaihtamaan toiseen autoon kesärenkaat. :)

-Daalia