Eipä ole ystävänpäivä allekirjoittaneelle mitenkään näkynyt. Ukko lähti töihin, kun minä vielä nukuin eikä postissakaan tullut kuin kirje Kelasta (ja sekin ihan päin seiniä, tosin asia tuli selviteltyä jo eilen puhelimessa. Ei voi muuta todeta kuin että ihmetellä täytyy joidenkin ajatuksenjuoksua...), vaikka postit rojahti Hyvin Lupaavan kuuloisesti luukusta eteisen matolle...

393331.jpg

Eilen poikkesin Menitassa, kuten kuvasta näkyy. Teenkin vielä toisen Projektin ennenkuin sen voi paljastaa (toivottavasti sitten ihan kuvineen) ja siihen tarvitsi tietysti lankaa. Samalla mukaan tarttui vähän muutakin, mutta vain yllättävän vähän, kaksi kerää Sisua kummitytön villasukiksi ja yksi kiekko "metsän väristä" hahtuvaa. Ne saa kuitenkin nyt vielä odottaa, koska Projektilla on eniten kiire.

Kiitos hattukommenteista, Juuli ja Annika (the HattuGuru). Juulin ideasta sainkin päähäni jo yhden kuvan, Annikan teksti meni aikalailla yli nupin, ymmärsin sanan syydvesti. *hih* Minkälainen on matruusimallinen lierihattu tai antennipipo? Syydvesti voisi tosiaan olla parempi toteuttaa muulla tavalla kuin neulomalla. Baskerin minäkin yhdistän ennemmin ranskalaiseen taiteilijaan kuin merimieheen, mutta mikäs se Aku Ankan pipa on? Ja ei, en tavoittele ehdottomasti tarkkaa merimiestyyliä, se vain tuli.

Ja sitten hommiin! :)

-Daalia